sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aamiaista pöytään

Tässä on tullut vähän löysäiltyä ja siksi onkin aika tarkistaa suuntaa, missä mennään. Syksy on ollut meikätätsylle vaikeaa aikaa aina painonhallinnan kannalta, joten nyt pitää ottaa taas kirkas kurssi päämäärää kohti. Verensokerini heittelyt eivät kestä liikoja hiilareita, joten niitä taas alemmaksi, jottei haima eritä insuliinia liikaa varastoimaan rasvaa kehoon.  Pieni spurtti siis. Hiilarit alemmas ja paino taas laskusuuntaan. 

Tämä aamu alkoi perinteisellä karppiaamiaisella, munakkaalla ja pekonilla. Tällaisella ohjeella tällä kertaa:

Paista ensin 6 viipaletta pekonia pienellä lämmöllä. Nosta rapeat pekonit toiselle lautaselle.  Valmista munakas. Älä huuhtele pannua välillä. 




Aurajuusto-tomaattimunakas  2 annosta
  
30g voita
2 rkl sipulia hienonnettuna
2 pientä tomaattia pilkottuna
1rkl pizzamaustetta
4    munaa
2 rkl kermaa
60g aurajuustoa
60g mustapekkaa
60g juustoraastetta

Koristeluun:
1 rkl persiljaa

Kuullota sipulit ja tomaatit voissa. Mausta pizzamausteella. Vatkaa munat rikki, sekaan kerma. Seos pannulle. Päälle auraa ja mustapekkaa. Anna hyytyä pienellä lämmöllä. Kun munakas on lähes valmis laita juustoraaste päälle. Koristele persiljalla. Nauti pieneksi pilkottujen pekonimurujen kanssa.  Viereen iso tuopillinen vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti